20.2.-21.2 -risteilyllä pääsinkin sitten komentosillalle ihan sopimalla kapteenin kanssa. :) Hän kertoi kaikkea vähän kaikkea merenkulkuun liittyen. Tapasimme kapteenin 21.2. 13.30 Suomen aikaa, kun laiva saapui Ahvenanmerelle. Menimme komentosillalle miehistön käytävää pitkin. Komentosillalla siis ei ollut ketään muuta kuin minä ja minun pappa. Sai kuvailla rauhassa ja kysellä kapteenilta asioita, jotka ovat mietityttäneet minua. Pieni keinuminen tuntui mukavalta siellä ylhäällä, mutta se ei haitannut yhtään. :) Puolen tunnin komentosiltavierailu oli kokonaisuudessaan upea kokemus, kun siellä sai ihan vapaasti kierrellä ja katsella. Tämä ei siis kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, että olen laivan komentosillalla, vaan tämä vierailu oli vaan niin erilainen. :) Ja se ainakin oli uusi kokemus, kun pääsi kapteenin kanssa kuvaankin, en laita nyt kuvaa tähän hyvistä syistä, tiedätte varmaan. :) Ja tietenkin kuviakin vierailulta.
Uusia makuja laivalta... On tullut myös maisteltua hieman erikoisempia juomia. Mm. mansikan makuinen ja mangon makuinen juoma jäätelöllä, maidolla ja tuoreilla mansikoilla koneella sekoitettuna, josta tuli sitten ihanan pehmeää ja juoma kokonaisuudessaan erinomaista! Sitten maistoin pitkästä aikaa Pina Colada -juoman (ilman alkoholia tietenkin) ,joka oli sitten jälleen kerran hyvää. Minun muistaakseni siihen juomaan kuului ainakin kookosmaitoa ja muita... Tänä vuonna olen useimmiten ostanut maito -juomia, mutta onhan ihan tavallisia pikku-myy -juomiakin ym tullut osteltua. Maito -juomista on tullut lempijuomiani. Ja ne jotka eivät ole vielä maistaneet, niin todellakin kannattaa, on meinaan ihan sairaan hyvää. :)
Sitten olinkin jo kauan haaveillut siitä, että laivan henkilökunnan messiin pääsisi syömään ja yhtenä päivänä toive toteutui! En edes ole ikinä kysynyt, että pääsisikö messiin syömään, mutta sinne sain kutsun baarimestarilta. Ei voi muuta sanoa kuin ISO KIITOS hänelle! :) Messissä ruoka oli jotain niin hyvää, joten hain sitä lisää 2 kertaa täyslautasellista + jälkiruoka. :) Siellä oli tuolloin sunnuntailounas ja siellä oli tarjolla mm. pekonia, munakasta, nakkeja, lihapullia, janssonin kiusausta, salaatteja sekä kaikkea muuta hyvää. Messi oli mukavan matala ja kokonaisuudessaan tämä kokemus oli mahtava! Ehkä on myös mahdollisuus päästä uudelleen sinne, jos vain on tilaisuus. Kameralla en viitsinyt ottaa kuvia sieltä, koska se ei ollut julkinen tila, komentosilta on hieman eri asia sitten, mutta kyllä te lukijat tiedättekin sen. :)
Toivotan kaikille lukijoille aurinkoista ja rentouttavaa kesää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti